tiistai 25. elokuuta 2015

Joinakin päivinä arki on kuin juhlaa..




Pieni lintu haastoi meitä kuvaamaan arkeamme. Otin haasteen vastaan. Tänään,  kesän ehdottomasti kuumimpana päivänä arki näytti tältä. Aamu mökillä käynnistyy samoin eväin kuin kotona. Mutterikahvia maidolla ja juusto, lehtisalaatti, tomaattivoileipä, eikä tietenkään voi unohtaa aamupuuroa jonka päälle sirottelimme ison kasan mustikoita. Edellisenä iltana suoritimme pelastusoperaation, sillä lepakko oli joutunut hätään, pelastimme sen vesiämpäristä. Naskartelija nosti sen omenapuun oksalle kuivumaan, jossa se alkoi suoristamaan lentimiään. (Tiesittehän, ettei lepakko pääse omin avuin maasta lentoon.)


Siellä se edelleenkin roikkui puussa pitäen lujasti pienillä jaloillaan oksasta kiinni.
Kävin kaivamassa kasvimaalta perunat ja hain salaatin ja tomaatin jotka huuhtelin lounasta varten. Naskartelija toi valmiiksi peratut ahvenet joten menu oli sillä selvä. Kuljin kuvitellen, aurinko paistoi suoraan liljoihin. Ne hehkuivat kesän lämmössä.


Arjesta tekee juhlan aika. Nyt on kasvimaan tuotteiden aika. Se suorastaan puhisee yltäkylläisyydestä. Perunoiden pesu ulkoportaalla istuen on nautinto, uskokaa pois. Arjen pienet ilot!


Paistetut ahvenet maistuivat hyviltä ja perunat olivat puhtaita ja ah' miten makoisia..Kotikurmeeta parhaimmillaan.


Olin takuulla saanut viime päivinä liikaa aurinkoa, sillä päätin vielä tarttua jokaviikkoiseen hyötyliikuntahommeliin. Ruohonajo. Se on eräänlainen voiman koitos ja työvoitto samassa paketissa. Lämpömittari näytti varjossa 28 astetta ja hikivesi sananmukaisesti lensi kun löntystelin leikkurin perässä pitkin piennarta. Senjälkeen heitin omenapuun oksanhaaraan kasteluletkun ja otin ulkosuihkun, ja järvivesi, oi että se oli lämmintä.
Kävin tarkastamassa mitä lepakolle kuuluu, mutta se oli ottanut Ritolat ja kadonnut taivaan tuuliin.


Kalaan piti päästä, sillä viime aikoina on siimat olleet kireällä. Saatiin iso hauki. Tiedossa lähiaikoina on haukipihvejä. Ei paha.


Alan yhä enemmän rakastaa E. Leinon lyriikkaa. "Kesäyön on onni omanani, kaskisauhuun laaksot verhouu. Tuoksut vanamon ja varjot veen, niistä sydämeni laulun teen.."

Minun arkeni tänään...Pieni lintu



maanantai 17. elokuuta 2015

Elokuu





Elokuun lämmössä itseään hellinyt mustarastas on iloinnut kauniista päivistä ja kaivannut valoisia öitä. Valokuvien runsaudesta  kärsivä kuvittelija plaraa niitä ees-taas ja miettii elokuun retkiä. 

Elokuussa harrastettiin vetouistelua:


Tehtiin suoretkiä aamuisin auringonnousun aikaan.


Tehtiin veneretki yli järven linnuistaan ja monipuolisista kasveistaan kuululle kosteikkoalueelle.


Ensin järven yli, ja lopuksi oltiin perillä kuvaamassa.


Lumme


Marjastuksen ja sienestyksen lisäksi on kasvimaa ja huone alkaneet tuottaa mukavasti satoa. Elokuun värikkyys lumoaa ja ravitsee .


Hyvää elokuuta kaikki rakkaat kanssa bloggaajat! Pieni lintu on täällä.



maanantai 10. elokuuta 2015

Ruohonjuuritasolla





Ensimmäinen ajatus aiheeksi on oppia katsomaan maailmaa pienen lapsen silmien korkeudelta. Ruohonjuuritasolla. Joten kumarruin tutkimaan, miten ihmeellinen tämä maailma jossa elämme, onkaan. 
Aamun valossa kylpevä suo, antaa katsojalle enemmän, monin verroin enemmän kuin osaa odottaa.



Ritariperhonen saattaa piipahtaa tervehtimään sinua.



Veneretkellä havaitset kaikki vihreän lukemattomat auringossa kylpevät värit.



Näet sudenkorennon joka on pysähtynyt lumpeen lehdelle lepäämään.

Lounaan paketointipuuhissa oleva hämis tekee aina vaikutuksen kuvajaan..

Tasaisen vihreä kaislamatto verhoaa laajat alueet kosteikoilla.



 Mökkipihan lukemattomat sudenkorennot välkehtivät auringonpilkkujen osuessa niiden siipiin. Jotkut pitävät takkini väristä. Useampi laskeutuminen takilleni on tullut vuosien varrella kuvatuksi.

Ruohonjuuritasolla elämä on ihanaa..



Purtojuuri kasvaa järvien rannoilla. 

Hyvää elokuuta te ihanaiset jotka vierailette blogissani ja jaksatte jättää terveisenne, teistä iloitsen!

Pieni lintu

maanantai 3. elokuuta 2015

Ylöspäin..




"Yhä ylös yrittää katolle hän kiipeää" laulettiin pieni nokipoika laulussa. Nyt katsotaan ylöspäin.




Nämä korkealle katsovat pakottavat nostamaan katseen suuntaa ylöspäin.

Pieni lintu

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Kesä jonka kerran elää sain...





Kesästä on moneksi. Kuvittelijakin löysi itsestään ulottuvuuksia, joita syksyn sateissa ja talven pimeydessä ei edes ajattele. Esimerkiksi sosiaalisuutta, jonka sai aikaan isosyssin vierailu. Vajaassa viikossa voi elää läpi monta ihmiselämää, kun "sukuloi" syssin vanavedessä. Eletty elämä kulkee silmien ohi, kun sinun ja minun ja tapaamiemme ihmisten yhteiset muistot menneisyydestä "paasataan halki poikki ja pinoon".
Muistoissa kulkeminen toi pietaryrtin tuoksun ja kasvupaikan kotipihalta mieleeni. Ei tarvinnut kuin silmänsä sulkea, se oli siellä. Kotipihalla.



Mansikkapaikat kotipellon perällä, uimapaikat jokivarressa ja heinän teko juhannuksen jälkeen. Jaloissa pisteli heinän korsien jäljiltä ja ladossa istuimme ja joimme maitokahvia pulloista jotka oli pujotettu villasukan sisään. Niinä kesinä oli aina kuuma, eikä koskaan satanut ja mansikkamaitoa parempaa makumuistissa ei ollut. Sellaisia olivat lapsuuden kesät. Mikäli nyt oikein muistimme!



Mustikoita poimimaan mentiin usein isän kanssa. Hän jätti meidät kippoinemme noukkimaan marjoja ja katosi parempaa paikkaa etsimään. Silmänräpäys vain, eikä isästä näkynyt enää vilaustakaan. Metsästä tuli samalla hetkellä paljon uhkaavampi paikka. Jokainen puunjuurakko tai rapina toi näkökentän laidalle suden, karhun, kuitenkin jonkun uhkaavan ja sydän pompotteli rinnassa. Kun isä taas ilmaantui, katosivat pelottavat mielikuvat ja marjakopat täyttyivät pienten poimijoiden iloksi.



Sisko kertoi, että kotitalousneuvojan myötä meidän kotiin tehtiin puutarhamaa, jolle istutetut pensaat, puna ja mustaherukka sekä karviaismarja, ovat peruja niiltä ajoilta. Pensaat jatkoivat kasvuaan ja muistan viinimarjojen poimisen olleen lasten työtä. Tylsää kuin mitä, mutta pakoonkaan sitä velvollisuutta ei päässyt. Ja sitä seurasi kesän loppuminen ja koulun alkaminen. Ja näinä päivinä se taas alkaa. Herukoiden poiminta. Ehkä suhtautumiseni on vuosien myötä ja pensaiden vähennyttyä lieventynyt. Vai johtuisiko se siitä, ettei koulu ala, ainoastaan tämä elämän koulu jatkuu, valinnaisaineena pieneksi kasvaminen?



Sitäkin olen näinä päivinä miettinyt, koska oikein aloin kiinnostua luonnosta? Kasveja keräsin jo pikkutyttönä siskolle, mutta linnuista kiinnostuminen on alkanut vasta aikuisiällä. Ehkä nyt on enemmän aikaa? Ehkä luonnon kauneus on vasta nyt minulle auennut? Ehkä pienistä asioista on tullut isoja asioita. Kuka tietää? Tämä poikanen karviaispensaassa ei nähnyt kuin suuren pelottavan näköisen ihmisen ja musta laatikon joka naksahteli. Äitilintu lähetteli hälyääniään ja poikanen katosi pensaan uumeniin. 



Tänään mustikkametsässä bongasin näitä perhosia kaksin kappalein. Vaikeita olivat tavoittaa, mutta sitkeän hiipimisen jälkeen onnistuin saamaan toisen niistä kamerani linssin eteen. Se oli harras hetki.



"Katso kämmenen leveydeksi sinä teit minun päiväni
ja minun elämäni on sinun edessäsi niinkuin ei mitään."

Heinäkuu on tuonut myös surun sydämeen. Yksi sisaristani menehtyi vaikeaan sairauteen. Olen kirjoitellut muistopuhetta. Itku kiertää kurkussani, ikävä sydämessäni. Elämäni sinun edessäsi kuin ei mitään...