tiistai 28. huhtikuuta 2015

Roska



Oijoi miten ajankohtainen haasteaihe. Käsivarret hellinä haravoimisesta olen tänään kerännyt roskia monta kottikärryllistä. Onneksi oli upea päivä. Aurinko paistoi ja tuulikin pysyi leppeällä ilmansuunnalla, ensi yöksi tai huomiseksi luvataankin jo myrskyä, sadetta ja tuulta



Suhtautumiseni roskaamiseen on kriittinen. En mitenkään voi sitä ymmärtää. Kun on lapsesta saakka opetettu siivoamaan jälkensä, on vaikea katsella mitä kaikkea lumen alta paljastuukaan.
Ja millaisen maailman me jätämme omille lapsillemme? 
Siis aiheena on roska, ei roskaaminen. 



Roskia kerätessä oli rattoisaa kuulla moniäänistä linnunlaulua metsästä. Mustarastas siellä viritteli soidintaan eri säveliin, että ihan lumouduin sen taidokkaasta laulusta.



Tämän velikullan ja lintusten sallin roskata pihamaatani, sillä ilo jota pikkuiset minulle tuottavat on suuri.

Mukavaa haasteviikkoa! Pikku lintu laulaa täällä.


tiistai 21. huhtikuuta 2015

Aarre




"Aarteesi on siellä missä sydämesi"
Käsitteenä aarre herättää mielessäni moninaisia ajatuksia. MakroTexin haaste sai ainakin tämän kuvittelijan pään kimpoilemaan ja sinkoilemaan erilaisten valintojen edessä. Useimmat aarteeni on vaikeita muuntaa kuviksi.
Perheen ja ystävien aarrevaikutus on suunnaton, myös kotiseutu, uskonto ja isänmaa kulkevat aarteiden tapaan "taskussani." Luonto on pohjaton aarreaitta siellä samoilevalle. Siksipä vastaan kuvitteellisesti:


Täältä löytyy aarre sananlaskun mukaan. Aurinkoista kevättä!
Piip, pieni lintu



tiistai 14. huhtikuuta 2015

Huhtikuu on




MakroTexin aihe tänään alkavalla haasteviikolla. Huhtikuu on loikkinut elämääni ees-sun-taas-askelin. Viikon mittaiseen kuvausmatkaani mahtuu elämyksiä sekä sää, että luontorintamalla. Siinä missä viikonlopun lauantai helli minut uskomaan kesän tulleen jo huhtikuussa...



Tämän aamuinen sää yllätti peittämällä koko tienoon lumiseen vaippaansa.



Punatulkut, jotka ovat koko talven pysyneet piilossa, ilmestyivät aterioimaan pihapiiriimme.



Onneksi lauantaina tuli Lohjan Liessaaressa kuvatuksi sinivuokkoja ja niitä sitten olikin kameran muisti täynnä. Jotenkin ihmeellistä on, että hämärän metsän keskellä sinivuokot vaan avaavat kauniit kukkansa ja puiden juurilla saattoi ihailla lainehtivaa sinistä  vuokkomerta.



Sorsat olivat pesänrakennuspuuhissaan..



Ja kotona maljakkoon tuomani mustikanvarvut olivat työntäneet esiin hennon vihreää.



Peloton oravanpoika salli minun hiipiä melkein metrin päähän kuvaamaan. Oikein aurinkoista ja riemukasta kevätaikaa kaikille!

Pieni lintu sirkuttaa kevään kunniaksi täällä.




tiistai 7. huhtikuuta 2015

Teemana tekstiili




Toivon, että diakoniamyyjäisiin valmistamamme nuket tuottaisivat nykyisille omistajilleen yhtä suurta iloa, kuin tekijöilleen askartelupiirissä. Trikoosta valmistettu nukke alkoi saada muotoa ommelluista silmistä. Erivärisistä puuvillakankaista ja pitseistä ommellut ja somistetut mekot puettiin mollamaijojen ylle. Yht'äkkiä sitä huomasi olevansa lapsi jälleen.


Pieni lintu inspiroi jälleen. Kiitos!