tiistai 10. maaliskuuta 2015

Maaliskuu




"Maaliskuu maata näyttää" ja niinpä se näyttikin eilen, sillä keskelle pitkään jatkunutta harmautta putkahti aurinkoinen ja tuulinen päivä sulattaen maita ja mantuja. Kevät puhaltaa kuvittelijaan uutta energiaa, joten tämä Makrotexin haaste on oivallinen ja kohti tuleva. Matkalla mökille oli pakko pysähtyä tämän näyn eteen;


Maanviljelijä katsoi ihmeissään kuka mahtoikaan kyykkiä pellon laidalla?

Järvi näytti olevan vielä tukevasti jäässä. Taivas oli kauniin sininen, eikä pilvenhattaraakaan näkynyt.


Mökin pihamaa oli suuremmaksi osaksi lumen peitossa, mutta pälvipaikkoja kuvasin innokkaasti.


Auringon paahtamassa paikassa raparperi puski itseään esille pää punaisena. Joku kukanalku piti sille seuraa.


Nojasin selkääni auringon lämmittämän männyn kylkeen. Ah' tätä kevään ihanuutta.


Kala ei käynyt pilkkiin mutta ei huolta, elämä maistui ihanalta!


Ja kotona odotti kukkiva yllätys, jouluruusu jaksaa jakaa iloa, kun se lumesta huolimatta avaa kukkansa!

Pienen linnun sirkutus jatkuu täällä


30 kommenttia:

  1. Voi tuota jouluruusua, sitkeä sissi!

    Eilen oli hgissäkin aurinkoinen ja ennen kaikkea tuuleton päivä, tuntui niin oudolta ja ihanalta!

    VastaaPoista
  2. Raparperi ja jouluruusu jo tähän aikaan - ja niin: maaliskuu maata näyttää!

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia, lämpö ja aurinko kauniisti kuvattuna :)

    VastaaPoista
  4. Ihana ruusu. Kukkiiko se jo ihan luonnossa, pihassa ?
    Kyllä on mukava varmaan plata kevään kynnyksellä mökille touhuamaan

    VastaaPoista
  5. Oih, miten ihanan paljon vihreää teillä päin jo näkyy!
    Täällä Itä-Suomessa ollaan vielä ihan lumen peitossa.
    Jouluruusukuva on erityisen kaunis...
    Ja ai niin, blogisi nimikin on hieno!

    VastaaPoista
  6. Jouluruusu kukkii jo pihassa. Erikoisinta oli että heti kun lumeen tuli pälvi, ruusu oli nupullaan. Ostin sen neljä vuotta sitten joulukukaksi ja laitoin ulos kun maa suli . Siinä se on joka kevät kukkinut ja ilahduttanut mieltä. Raparperi myös tekee saman heti kun lumi tekee sille tilaa.

    VastaaPoista
  7. Voi että - tässä tämä Suomi on niin hassu, meillä näyttää tuolta vasta joskus kuukauden päästä yleensä. :)

    VastaaPoista
  8. Oi, miten upea maaliskuinen postaus...kauniine kuvineen.

    Aion myös viedä jouluruusuni heti ulos, kun vaan maa on sula. Toivon, että ilostuttaisi ensi keväänä.

    VastaaPoista
  9. Ihanan keväistä vihreää on jo pellolla.
    Valoisaa kevään tunnelma välittyy kuvista.

    Katsoin hetken jouluruusua, että valkovuokkoko jo kukkii.

    VastaaPoista
  10. Tässähän on jo kevät kauneimmillaan!

    VastaaPoista
  11. Ihanat kuvat. Mykistyin tuon vihreän pellon elinvoiman eteen. Kaunista vihreää ja maaliskuulla. Hyvin ovat oraat säilyneet.

    VastaaPoista
  12. Enpä ihmettele, että halusit pysähtyä pellon laidalle. Mikä viherrys!<3

    VastaaPoista
  13. Onpa vilja säilynyt hyvin tästä talvesta. Hieno kuva! Samoin puun runko ja ranta tietenkin! Onko jäälle nyt enää hyvä mennä, apua???
    Hyvää kevättä Mustarastas :-)

    VastaaPoista
  14. On niin huikean keväinen tuo vihreä pelto. Tekee varmaan sieluun asti hyvää pysähtyä pellon ääreen ja vain katsella.

    VastaaPoista
  15. Ooh, potkukelkalla järven jäällä! Ja ei ole paljoa kauniimpaa kuin keväällä orastava pelto. Hienoja kuvia! Teillä onkin edennyt jo kevät pitkälle.

    VastaaPoista
  16. Huikeat, ihastuttavat kuvat, mutta tuo peltojuttu mietitytti näin maamiesnaisen silmää kyllä kovasti. Ei saisi maalata piruja seinille, mutta jotenkin tuo ei hyvälle näytä. Toivotaan ettei halla vie ja että kevät etenee onnistuneesti varhaisesta alusta huolimatta. Näinkin on joskus käynyt. Hyvin vaihtelevaiset maaliskuun kuvat. Jouluruusukin kukki viehkosti, aivan ihana yllätys.

    VastaaPoista
  17. Kevät on siellä luonasi jo kokonaan!
    Jouluruusukin kukkii!
    Mä revein sen syksyllä tietämättäni ja nyt ei varmaankaan sitten kukikkaan
    Voi mua tyhmää...
    Mutta hyvää kevättä sulle sinne!

    VastaaPoista
  18. Voi, kuinka kevät onkaan jo pitkällä! Tuo kuva männystä oli ihan huikea.

    VastaaPoista
  19. Ihania kevät kuvia. Joulurusu kyllä on kaunis.

    VastaaPoista
  20. Täällä piilopirtin pihalla mustarastaat tuntuvat tuovan terveisiä sinulta :) Tikat tärisyttävät puunrunkoja ja närhet poimivat lintulaudalta pudonneita siemeniä. Kevättä ja valon tuloa on ollut erityisen mukava seurata täältä käsin. Nämä kuvasi kertovat samasta kevään vaiheesta...

    VastaaPoista
  21. Oi upea toi vihreä pelto! Tosi kauniita ovat kaikki kuvat, niissä näkyy kevät! Jouluruusu..niin upea kukkii lumen keskelläkin..sain naapurilta alun viime vuonna..täytyy etsiä sille parempi kasvupaikka. Naapurin pihassa tuo kukkii niin upeesti kans!

    VastaaPoista
  22. Vautsi, miten vihreä pelto! Kolmas kuva on lempparini, kauniisti näkyvät rakennukset taustalla. Ihana maalaismaisemakuva makrona. :)

    VastaaPoista
  23. Kylläpä vihertää! Hieno kontrasti järven kanssa!

    VastaaPoista
  24. Hei Mustarastas! Tiedustelisin lupaa käyttää yhtä kuvistasi Ilmastokokin Instagram-kampanjassa. Kyseessä olisi siis tuo toiseksi ylin kuva suomalaiselta pellolta. Ilmastokokki löytyy osoitteesta: https://instagram.com/ilmastokokki/ ja https://www.facebook.com/ilmastokokkiFI

    VastaaPoista
  25. Mustarastas antaa luvan käyttää k.o. kuvaa, ole hyvä!

    VastaaPoista
  26. Kiitos Mustarastas ja aurinkoista viikonloppua :)

    VastaaPoista